Kiitollisena, että olen olemassa
Helle, joka harhaili ties missä ja löysi perille vasta loppu kesästä on jo hellittänyt otettaan. Uuden kotini ikkunan alla kasvava pihlaja on vaihtanut värinsä syksyn kuosiin ja aamuisin purevan kirpeä ilma saa kaipaamaan villasukkia ja lapasia. Syksy on saapunut ja minun puolestani se on tervetullut. Edellisestä blogipäivityksestäni onkin jälleen vierähtänyt hetki joten kai se oli jo aikakin tänne kirjoittaa, ihan vaikka vaan syksyn ja synttäreittenikin kunniaksi. (Onkohan itsekästä mainostaa omaa syntymäpäiväänsä? Oli tai ei, tein juuri niin. )
Minä olen vielä nuori, joten minulle syntymäpäivän läheneminen ei tuota ahdistusta. Toivottavasti se ei tule sitä koskaan tuottamaankaan. Tänään ja toivottavasti myös elämän edetessä ja ryppyjen lisääntyessä se herättää minussa kiitollisuutta. Kiitollisuutta tästä elämästä, siitä että saan olla olemassa. Elämäni on pulloillaan asioita, jotka tekevät siitä sellaisen, että haluankin olla olemassa. Niitä on ovat ihana perhe ja ystävät, usko, mukava työpaikka ja koti josta pidän. Listasta voisi tehdä pidemmänkin. En kuitenkaan halua antaa kuvaa, että elän täydellistä satumaailma elämää, jossa pahikset on voitettu ja elän sitä aikaa, joka oikeastaan alkaa vasta satujen lopuista sanoista "he (tässä tapauksessa se olisi pikemminkin hän) elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka". Toki elämästäni löytyy ne röpelöreunat, kipupisteet ja valituksen aiheet. On asioita, joita kaipaan ja jotka eivät ole mielekkäitä ja joita en haluaisi sotkemaan elämääni. Mutta elämässä on läsnä sen kaikki värit. Toisaalta, elämän tummemmat värit vain nostavat hyvien asioiden merkitystä. Ehkäpä kenties jopa (ainakin osittain) antaa niille merkityksen.
Tänään elän tässä hetkessä, omaa epätäydellistä elämääni, jossa melko usein sorrun valittamaan ja kiitollisuuskin unohtuu, kun kiukuttelen sitä, mikse elämä voisi vain soljua satujen loppusanojen rytmissä. Tänään, huolimatta elämän röpelöreunoista, ja monien hyvien asioiden vuoksi olen kiitollinen, että olen olemassa.
Minä olen vielä nuori, joten minulle syntymäpäivän läheneminen ei tuota ahdistusta. Toivottavasti se ei tule sitä koskaan tuottamaankaan. Tänään ja toivottavasti myös elämän edetessä ja ryppyjen lisääntyessä se herättää minussa kiitollisuutta. Kiitollisuutta tästä elämästä, siitä että saan olla olemassa. Elämäni on pulloillaan asioita, jotka tekevät siitä sellaisen, että haluankin olla olemassa. Niitä on ovat ihana perhe ja ystävät, usko, mukava työpaikka ja koti josta pidän. Listasta voisi tehdä pidemmänkin. En kuitenkaan halua antaa kuvaa, että elän täydellistä satumaailma elämää, jossa pahikset on voitettu ja elän sitä aikaa, joka oikeastaan alkaa vasta satujen lopuista sanoista "he (tässä tapauksessa se olisi pikemminkin hän) elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka". Toki elämästäni löytyy ne röpelöreunat, kipupisteet ja valituksen aiheet. On asioita, joita kaipaan ja jotka eivät ole mielekkäitä ja joita en haluaisi sotkemaan elämääni. Mutta elämässä on läsnä sen kaikki värit. Toisaalta, elämän tummemmat värit vain nostavat hyvien asioiden merkitystä. Ehkäpä kenties jopa (ainakin osittain) antaa niille merkityksen.
Tänään elän tässä hetkessä, omaa epätäydellistä elämääni, jossa melko usein sorrun valittamaan ja kiitollisuuskin unohtuu, kun kiukuttelen sitä, mikse elämä voisi vain soljua satujen loppusanojen rytmissä. Tänään, huolimatta elämän röpelöreunoista, ja monien hyvien asioiden vuoksi olen kiitollinen, että olen olemassa.
Kommentit
Lähetä kommentti