Rivien väliin kätkettyä

Helle, joka harhaili ties missä ja löysi perille vasta loppu kesästä on jo hellittänyt otettaan. Uuden kotini ikkunan alla kasvava pihlaja on vaihtanut värinsä syksyn kuosiin ja aamuisin purevan kirpeä ilma saa kaipaamaan villasukkia ja lapasia. Syksy on saapunut ja minun puolestani se on tervetullut. Edellisestä blogipäivityksestäni onkin jälleen vierähtänyt hetki joten kai se oli jo aikakin tänne kirjoittaa, ihan vaikka vaan syksyn ja synttäreittenikin kunniaksi. (Onkohan itsekästä mainostaa omaa syntymäpäiväänsä? Oli tai ei, tein juuri niin. ) Minä olen vielä nuori, joten minulle syntymäpäivän läheneminen ei tuota ahdistusta. Toivottavasti se ei tule sitä koskaan tuottamaankaan. Tänään ja toivottavasti myös elämän edetessä ja ryppyjen lisääntyessä se herättää minussa kiitollisuutta. Kiitollisuutta tästä elämästä, siitä että saan olla olemassa. Elämäni on pulloillaan asioita, jotka tekevät siitä sellaisen, että haluankin olla olemassa. Niitä on ovat ihana perhe ja ystävät, usko,

Hetken hän oli lähellä. Hänellä on sinun palasiasi. sinulla hänen palasiaan. Ei niitä anneta tai vaihdeta enää takaisin. Ehkä juuri nyt kaipaus paleltaa ja polttaa samaan aikaan. Uskalla antaa kivun tulla kyynelten puhdistaa poltetta ja ikävää. Matkalla sinne missä helpottaa vahvimmat käsivarret eivät petä, ne kantavat palelun ja poltteenkin läpi ja vielä senkin jälkeen. Ne kantavat aina. ********************* ystävälle <3

Minua vihlaisi ikävä, Sinun ikäväsi, oli aika puristaa kädestäsi tiukemmin. Ilman sinua en halua olla tässä, ilman sinua en halua astua huomiseen. Sinä vastasit ikävääni. *********************** Joskus sitä vain havahtuu siihen, että itse ottanut etäisyyttä Jumalaan, silloin iskee ikävä. Sitä tajuaa aina uudestaa, miten on joka hetki riippuvainen Hänestä. Onneksi Iskä ei ota etäisyyttä meihin ja vastaa myös ikävään <3

Talvi on siirtynyt pois estradilta ja tehnyt tilaa keväälle, nyt kai saa sanoa jo kesälle. Aika on kulunut sen verran nopeaa, ettei blogi pysynyt sen vauhdissa, vaan oli pysähtynyt tammikuun pakkasiin. Nyt oli jo korkea aika tämänkin herätä keväseen... Joskus oli unelma. Unelma opiskella Raamattukoulussa. Eilen lauloin suvivirttä ja sain yhden tutkintotodistuksen lisää. Siinä luki seurakuntatyöntekijä. Niiden myötä jäi yksi elämänvaihe historiaan. Muistojen näkymätön kirja sai yhden luvun lisää. Se luku kertoo toteutuneesta unelmasta,ilosta,kasvukivuista ja monista rakkaiksi tulleista ihmisistä, heidän kanssaan jaetuista hetkistä. Sisällä myllertää haikeus ja ikäväkin, mutta niinhän sen kuuluukin. Se kertoo vain siitä, että taakse jäänyt aika on ollut merkityksellistä ja että, elämääni on tullut lisää tärkeitä ihmisiä. Onneksi on ikävä, sillä se pakottaa olemaan unohtamatta näitä ihmisiä, joita en haluaisikaan unohtaa. Haikeuden ja ikävän sekaan samohin mielenmylleryksiin mahtuu m