"Elämä liikkuu ei se voi seisahtua"

Talvi on siirtynyt pois estradilta ja tehnyt tilaa keväälle, nyt kai saa sanoa jo kesälle. Aika on kulunut sen verran nopeaa, ettei blogi pysynyt sen vauhdissa, vaan oli pysähtynyt tammikuun pakkasiin. Nyt oli jo korkea aika tämänkin herätä keväseen...

Joskus oli unelma. Unelma opiskella Raamattukoulussa. Eilen lauloin suvivirttä ja sain yhden tutkintotodistuksen lisää. Siinä luki seurakuntatyöntekijä. Niiden myötä jäi yksi elämänvaihe historiaan. Muistojen näkymätön kirja sai yhden luvun lisää. Se luku kertoo toteutuneesta unelmasta,ilosta,kasvukivuista ja monista rakkaiksi tulleista ihmisistä, heidän kanssaan jaetuista hetkistä.
Sisällä myllertää haikeus ja ikäväkin, mutta niinhän sen kuuluukin. Se kertoo vain siitä, että taakse jäänyt aika on ollut merkityksellistä ja että, elämääni on tullut lisää tärkeitä ihmisiä. Onneksi on ikävä, sillä se pakottaa olemaan unohtamatta näitä ihmisiä, joita en haluaisikaan unohtaa.

Haikeuden ja ikävän sekaan samohin mielenmylleryksiin mahtuu myös roimasti kiittollisuutta. Kiitollisuutta toteutuneesta unelmasta, kiitollisuutta ystävistä, kiitollisuutta oppimastani, mutta ennen kaikkea kiitollisuutta tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta, joka on edessäpäin ja joka tuo jotain uutta mukanaan, lisää toteutuvia unelmia.

"Elämä liikkuu ei se voi seisahtua, kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua" - laulaa Jani Wickholm. Elämä liikkuu ja minä sen mukana.

Tässä ja nyt, minä olen valmis hyppäämään muutoksiin, joita elämällä on minulle annettavana.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus - Urho Kekkosen kansallispuisto

Kuva
Siellä, mihin puhelinyhteydet ei ylety, vesi virtaa kirkkaana, niin että sen pohjakivetkin hohtavat. Siellä, missä luonto näyttää puhtautensa, pakokaasut ja valosaasteet ovat kaukana. Siellä, missä hiljaisuus valtaa alaa, kaukana kohoavat tunturit valloittavat niiden katselijan. Siellä missä ympärille aukeaa silmin kantamattomiin avaruutta. Siellä, saa mieli hetken levähtää ja kiire unohtua, nauttia kupillisen lämmintä kaakaota ja jatkaa matkaa. Viime viikko meni pohjoisen maisemissa. Minä, veljeni, serkkumme sekä kaverimme pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme Saariselälle Urho Kekkosen Kansallispuistoon viisi päiväiselle vaellukselle. Tämä oli itselleni kolmas vaellus ja samalla toinen Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tiistaina alkoi vaelluksemme, mutta ajoimme jo maanantaina Lappiin. Matkalta varasin meille yöpaikan Köysivaaran retkeilymajalta. Apteekin kautta matkaan 1. vaelluspäivä: Kiilopää – Suomunruoktu (15km) Päivä oli ehtinyt jo venyä iltapäivän puolelle ennen kuin pä...
Lue lisää

Mun ei tarvii piiloutua

Kuva
Koulussa en koskaan ollut se penaalin terävin kynä. Itse asiassa usein tuntui, että olin se joka oli unohdettu terottaa kokonaan. Numerot oli hepreaa ja kieltenkin kanssa takkuili. Ekalla luokalla, kun muut oppi kirjoittamaan, mun mielessä vilisi satuja, kertomuksia, suuria seikkailuja. Olisin halunnut ne paperille ja yritinkin, mutta ei ollut niin helppoa muodostaa kirjamista tavuja saati tavuista sanoja. Ei mulle ainakaan, ehkä muille. Ihmettelinkin, miten ne siinä onnistui. Ekan luokan kertasin, korrektimpi ilmaisu sille, että jäi luokalle, mutta lapsen maailmassa se ei ollut yhtään sen korrektimpaa. Pian tutuiksi tuli erityisopettaja, psykologit, terapeutit ja ties mitkä instituutit. " Siellä sua autetaan, jotta koulu olisi helpompaa ", taas korrekti ilmaus aikuisten maailmasta. Niinhän ne halusi auttaa ja auttoivatkin. Mulle niiden palikkatestit tarkoitti , että ne yritti ymmärtää mikä mussa on vikana, jotta sen voisi korjata. Mäkin yritin ymmärtää. Ja sitten mä ...
Lue lisää

Keskeneräistä

Hyvää uuttavuotta – kaksi kertaa. Edellinen kirjoitus on toissa vuodelta ja nyt päätin jälleen kerran elvyttää blogini. Näin olen päättänyt monta kertaa aiemminkin ja aloittanutkin kirjoittamaan uutta tekstiä tuloksena keskeneräisiä ajatuksen alkuja, jotka lopulta unohtuvat tietokoneen syövereihin, kun itsekrittiikki sättii teksitiäni. Olen ehkä liikaa odottanut, että saisin jaettua jonkun syvällisen, viisautta uhkuvan tekstin, joka räjäyttäisi blogimaailman ihan uudelle tasolle. No en sentään. Itsekrittikki on kuitenkin yrittänyt vaatia kirjoittamaan ajatuksen, joka on pitkälle pohdittu ja pureksiltu, niin että voisin viimein hyvillä mielin päätellä sen pistellä. Antaa vastauksen jollekkin elämän suuristä kysymyksistäni. Olen yrittänytkin, mutta kuten sanoin, yhtä monta kertaa kun olen yrittänyt, yhtä monta keskeneräistä ajatusta on jäänyt vaille pistettä. En ymmärrä mikä pakko minulla on siihen, että aina pitäisi olla kirjoitettavana syvällisiä elämän pohdintoja. Tai miksi a...
Lue lisää