Rivien väliin kätkettyä

Yön pimeydessä tanssin valssin ilman ketää, yksinäni. Ei tänään laula linnut, edes pöllö ei huhuile. Yö on liian tumma, Tässä pimeydessä ei kasvit voi hengittää, eikä tuuli jaksa puhaltaa. Valssiani tahdittaa, kuolleiden haaveiden sirpaleet ja veripisaroiden tihku kilpaa kyyneleiden kanssa. Ja minä tanssin valssia, ilman ketään, yksinäni ************* Vanhempaa tuotantoa tämäkin. Mutta halusin tämän tänne laittaa, synkkyydestään huolimatta. Sillä vaikka itse sanonkin, olen tähän tyytyväinen. Tähänki kätkeytyy rivienväliin niin paljon, ehkäpä enemmän kuin itse riveihin. Joskus kannattaa oppia tanssimaan yksinkin, niin huomaa sitten paremmin, kuinka hienoa on, kun on joku jonka kaa tanssia. Vaikka tämä runo onki syntynyt joskus, kun on ollut hieman sydänsuruja, niin silti tämä elää ja on sopinut ja sopii erilaisiin tilanteisiin nykyäänki, muihinkin kuin niihin sydän suruihin.

Jos ei pidä kiinni, ei ole mitään mistä päästää irti Mutta silti kiinnipitäminen, on kaiken sen arvoista, koska irti päästämisen kyyneleet ovat peilikuva rakkaudesta.

Jos käpertyisin piiloon viltin alle tänään kun pelottaa olisinko turvassa? Karkottaisiko se pelot pois niin kuin lapsena mörön tai noidan pimeän huoneen nurkasta?

Tänä yönäkö on taikaa? Kukat poimittuna tyynyn alle, kurksitus lampeen tai kaivoon, kurkistus haaveisiin. Käki kukkuu, minä lasken vuosia, kuinka kauan kun tapaan sinut? Tänä yönäkö tulet luokseni, unessa, haamuna tai heijastuksena kaivosta? käki kukkuu liian pitkään ******************* Tämä on jo melkoisen vanhaa tuotantoa (muutaman vuoden takaa) mutta vaikka juhannuksesta onkin kulunut jo reilu viikko, niin päätin silti julkaista sen kunniaksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Syksyn viileydessä tähtipeitteen alla hiljaisuus soittaa melodiaa lepoon käyneiden valssia. Kyynelten tahdissa ikävä tanssii sävelmän jonka vain suru voi säveltää ******************** Viime pyhäinpäivänä kirjoitettu niille rakkaille, jotka ovat lähteneet.

Kulkemista ympäriinsä, silloin tällöin pysähdytään ja hetkeksi voi löytää paikan, jossa saa kasvaa. Toisinaan siinä paikassa maa on hyvää ja siihen ehtii kasvattamaan juuret, mutta matka jatkuu aina. Joskus irtirepäisy sattuu, vaikka sen on tiennyt, että sekin aika tulee, kun on aika lähteä. On käynyt niinkin, että vasta lähdettyä, huomaa osan juurista jääneen matkan varrelle. Joskus ne juuret kutsuvat, sydämeen laulaen ikävää ja kyyneleet antavat kasteen, ettei tärkeät muistot kuihdu.

Unelmat on välietappeja matkallamme joita kohti kuljemme. Toisten luo päästään, toisten ohi vain kuljetaan, mutta Isä on majakkana matkalla tienviittana risteyksessä. Hän on vierellä kulkijana lähellä silloinkin kun me olemme kaukana. Ja juuri se, tekee tästä tiestä turvallisen kulkea . ***************************** Tämän runon olen kirjoittanut rakkaalle siskolleni, kun tein hänelle synttärilahjaa :)