Rivien väliin kätkettyä

Vahvuus. Tuo mystinen sana, jota niin moni tavoittelee, jota niin moni haluaisi olla, mutta usein käydyt keskustelut eri ihmisten kanssa kertovat ettei ole niin selvää mitä se on. Sen ymmärtäminen on kuin keskeneräinen palapeli, moni tietää siitä jotain, mutta kenelläkään ei ole täydellistä kuvaa. Mikä meistä tekee vahvan? Minäkin lukeuden noihin moniin, jotka tavoittelevat vahvuutta. Olenko saavuttanut sen? Tuskinpa. Minäkään en ymmärrä mitä olen tavoittelemassa tai ehkä en oikeastaan edes tiedä miltä se näyttää. Löytöretkelläni, jossa etsin vahvuutta on sen kuva kuitenkin hieman minulle avautunut, ei täysin, mutta luulen löytäneeni sen palasen. Ylpeys ja vahvuus. Nuo kaksi asiaa, jotka usein sotken keskenään. Yritän olla vahva, vaikka kyse onkin heikkoudesta jonka ylpeys haluaa kätkeä. "Minä pärjään kyllä, teen tämän itse", ikuinen minä itse -ikä, enkö jättänytkään sitä lapsuuteen? En ole niin vahva kuin usein haluaisin muille näyttää olevani. Jostain vain tulee käsitt

Isi, muistatko kun olin pieni ja puuhun kiipesin, mutta en osannutkaan tulla alas sinä tulit auttamaan. Isi, muistatko kun olin pieni ja palapelinpalat eivät meinanneet löytää paikkojaan, sinun kanssasi yhdessä siitä tuli kokonainen. Isi, muistatko kun olin pieni ja opettelin pyöräilemään ilman apupyöriä, sinä pidit pystyssä jotta en kaatuisi. Isi, muistatko kun en uskaltanut kävellä kotiin yksin pimeällä sinä tulit vastaan jotta en pelkäisi. Isi, muistatko kun satutin itseäni ja itkin, sinä nostit syliin ja puhalsit jotta ei sattuisi enää. Isi,silloin olin pieni nyt jo vähän isompi, mutta yhä olet isäni jota ihailen, isä josta olen ylpeä. Isi, muistathan että rakastan sinua!

Tuuli etelästä pohjoiseen ylettyykö se sinne? Tunnetko siinä kosketuksen, jonka lähetin? Etelästä pohjoiseen, välillä vain luode, koillinen itä ja länsi lounas sekä kaakko. Tällä kartalla myös unelma oiko- vai kiertotie? ******************** Oli aika herätellä blogia hiljaiselosta ettei se vaipuisi horrokoseen ja sekoittaa syksyn pimeneviin iltoihin ripaus romantiikka sanojen muodossa vuosien takaa, vanhaa tuotantoa siis, mutta blogilleni uutta. Iloa syksyynne, muistakaa unelmoida! :)

Siitähän on vain tuokion verran, kun fiilistelin kevään ensimäisiä lämpimiä päiviä tai kun seurasin ikunastani, kuinka päivä päivältä meri jää enemmän piiloon puiden vihreän lehtiverhon taakse. Vielä hetki sitten panikoin viime hetken kouluprojekteja samalla kun jännitin kevätjuhlan juontoa. Äskenhän vasta hymyilin keväälle ja sen lämmölle suupielissä suklaajäätelöä. Kuitenkin tänään, siitäkin huolimatta, että kaikki tuo tapahtui hetki sitten koulun alkuun on enää viikko. Se, muutama kellertävä lehti bongattuna puiden oksilla sekä pimenevät illat kertovat, että näiden tapahtumien välille mahtuu yksi kokonainen kesä. Syksy on kuin salakavalasti helteiden varjossa lipunut ovelle kolkuttamaan. Nuuskamuikkusen ja muutaman edellis vuoden tavoin suuntaan kulkuni tänäkin syksynä etelään. Erona Nuuskamuikkuseen vain se, että minä lähden ilman telttaa ja yhden repun sijasta otan mukaani usemman laukullisen. Enkä minä vaella sinne vaan autonpenkin ja moottorin hurinan saattelemana käyn

Se oli sitä, kun ne katsoivat toisiaan vilpittömin silmin ja rakensivat yhdessä samaa linnaa. Se oli sitä, kun ne olivat ensi kertaa ihastuneita, suunnittelivat jo häitä ja miettivät leikkimökin sisustusta. Se oli sitä, kun annettiin ensikerran pusu toisen poskelle, eikä kummankaan tarvinnut punastella. Se oli sitä viatonta rakkautta leikkipuistossa. ********************** Vanhoja runojani lueskelin ja tämän löysin :)

Ei hän ole hengenpelastaja, mutta yhdeksän kuukautta hän kantoi sisällään toista ihmistä mahdollistaakseen hänelle elämän. Ei hän ole voittanut nobelin rauhanpalkintoa, mutta monien riitojen sovittelijana häneltä löytyy kokemusta, jos ne laskisi menisi numerot jo sekaisin. - vähemmästäkin Ei hän ole maratonin juoksija, mutta pitkäjänteisyyttä sekä tahdonvoimaa häneltä löytyy enemmän kuin kilometrejä maratonissa. Hän on nainen, joka on kantanut huolta valvonut öitä, puhaltanut haavoihin ja antanut laastarin. Nostanut syliin, kun on itkettänyt, antanut halauksen, kun sitä on tarvittu. Hän on nainen, jonka rakkaus on tuonut turvaa lapsuuteen sekä kasvussa aikuisuuteen, jonka korvat kuuntelee ja sydän välittää. Hän on nainen, jonka rukoukset ovat kantaneet ensin pientä, nyt jo hieman isompaa elämän kulkijaa. Hän on nainen, jota kutsun äidikseni - äiti, jota rakastan.

En ollut odottanut, tullessani takaisin on koti rakennettava uudelleen. Tuokion verran poissa, mutta se riittää luomaan uudet urat, toisenlaiset maisemat. Ei vanhaa välttämättä enää löydy, raunissa kätkettyinä paloja eletyistä muistoista. Ikkuinoissa ulisee vain koti-ikävä ja minä etsin tuttua tuoksua. ******************** Tämän(kin) kirjoittamisesta on jo aikaa. Tätä voisi kutsua kasvukipuiluksi, sillä tämä puhuu siitä, kun on vähän aikaan poissa sieltä mistä on lähtöisin ja palaa sitten takaisin, niin jotkin asiat ovat ehtineet muuttua ja saattaa kaivata sitä, mitä joskus oli. Pitää löytää uudestaan se oma paikka ja rakentaa uudestaan arki.

Kiire, tuo meille kaikille niin tuttu hiipii kotiimme ja elämäämme viekkaasti naamioituneena. Ensi silmäyksellä kukaan ei koskaan tunnista häntä, mutta kaikki tunnistavat seuraukset, jotka hänen käynnistään jäävät jälkeen. Hän ei koskaan käy jättämättä jälkiä, eikä yritä edes peitellä niitä. Oikeastaan hän osaa naamioitua niin hyvin, että me itse avaamme hänelle oven. Hänen ei tarvitse murtautua, sillä me pyydämme hänet peremmälle. Valeasuja häneltä löytyy moneen lähtöön; harrastukset, velvollisuudet, kasautuvat työt... Ties mitä muuta vielä?! Kiire saattaa yrittää tarjota sinulle kasan hienoltakin kuullostavia asioita vakuuttellen, että se on vain pieni juttu ja kun suostut hän tarjoaa jo seuraava pikkujuttua. Hieman epäröit, mutta kiire katsoo sinuun ja sanoo luottamusta uhkuen: ”Suostu vaan, sinua tarvitaan, pystyt kyllä siihen. Pikkujuttu". Tosinaan hän sotkee vain vähän, mutta välillä taas aiheuttaa täydellisen sekamelskan. Hänen käyntinsä jälkeen ei kannata odottaa rau

Ihastuminen, hoitamattomana aiheuttaa rakastumisen. Jos tulehdus jatkuu muuttuu rakastuminen rakastamiseksi. Toisinaan ihastumisen ja vielä rakastumisenkin jälkeen saatat huomata erehtyneesi, mutta silloin olet ehtinyt jo, aivastaa sen toisen päälle. *********************** Sisäinen romantikkoni käski laittamaan tämän pari vuotta sitten pilke silmänkulmassa kirjoitetun tuotokseni, joskus pitää olla hömpänpömppä tuulella ;)

Se tuo mukanaan upeita, erityisiä hetkiä ja jaettuja kokemuksia, mutta ei ikäväkään ole sille vierasta. Sen mukana saa kasvaa ja se opettaa ymmärtämään, katsomaan elämää toisen silmin. Toisinaan se vaatii anteeksi antamista ja pyytämistä, mutta se tuo elämään myös iloa, voimaa ja rakkautta. Joskus se on halauksia, toisinaan se esiintyy nenäliinan ojentajana. Myös ideoita, välillä jopa melko hullujakin sen on kuultu synnyttävän. Siihen kuuluu jälleen näkemisen riemua, mutta myös hyvästien jättämistä. Se on tsempparina elämän vaikeina hetkinä sekä ilon jakajana, kun elämä hellii. Sitä on montaa lajia haurasta ja kestävää, mutta vahvanakin sitä pitää oikein hoitaa.Sillä on monet kasvot ja sen jokainen tarina on erilainen. Se tunnetaan nimellä ystävyys. Ystävänpäivänä kotiin saapuessani oven takana minua oli ilahduttamassa pino ystäviä muistojen kera, eivät olleet mahtuneet postilaatikkoon, joten postinkantaja oli saattanut ne kuistille. Tulevaisuudessa ripustan ne rakkaudella se

Monen monta tarinaa, elettyihin vuosiin kätkettyinä muistoja. Hidastuneissa askelissa elämän ilo kulkee yhä mukana. Aitous ja rakkaus säveltää heidän lauluunsa uuden sävelen. He itsestään pois katosen tänäänkin kaikkensa antaen tässä ja nyt eläen, huomiseen kulkevat rukoillen. *************** Tänään osallistuin työharjoitteluni puitteissa eläkeläisten päiväpiiriin, heidän elämän myönteisyytensä, aitoutensa ja lämpönsä oli puhuttelevaa. Aitoudellaan he saivat lauluihin ihan uudenlaista kauneutta ja syvyyttä.

Aamun ensihetkessä maailman heräilessä pakkasilmaa hengitän, näen sen kauneuden, tunnen sen nipistelyn, haistan sen raikkauden. Aurinko tavoitellen taivasta hetki hetkeltä ylemmäksi kurkottaa, puiden takaa kaukana horisontissa maailman värittää ja minä saan elää tässä hetkessä juuri nyt tuntien palan Luojan kosketusta. Eilen aamuna lähdettiin veljen kanssa katsomaan auringonnousua. Sitä taas tajusi, että maailmaa katsoo joka aistilla, tuntien, näkien, haistaen. Kokemus ei olisi sama, jos joku aisti puuttuisi. Tuossa aamun hetkessä oli myös jotain pysäyttävää ja puhuttelevaa. Heräämisen arvoista se ainakin oli! Suostittelen ehdottomasti joku pakkasaamu lähtemään ulos katsomaan, kun aurinko nousee. Tuo ihan uudenlaista potkua päivään.

Sydämen jokainen lyönti on arvokas. Jokainen hetki,kun se lyö on korvaamaton. Ole tässä,elä nyt, älä katso liian kauaksi, mutta usko huomiseen, kanna unelmia, tartu ja elä todeksi ne kun on sen aika. Uskalla olla heikko,itkeä kyyneleet, anna toisten kulkea vierelläsi. Taakan kanssa jaksaa, kun on ihmisiä lähellä, 0nni on kauneimillaan jaettuna. Elämän kauneus, sen rumuudessaankin on tässä hetkessä, kun sydän lyö. *************** Uusivuosi, uusia hetkiä, uusia kokemuksia, uusia muistoja. Hyvää uuttavuotta!