Isi muistatko?

Isi, muistatko
kun olin pieni
ja puuhun kiipesin,
mutta en osannutkaan
tulla alas
sinä tulit auttamaan.

Isi, muistatko
kun olin pieni
ja palapelinpalat
eivät meinanneet
löytää paikkojaan,
sinun kanssasi yhdessä
siitä tuli kokonainen.

Isi, muistatko
kun olin pieni
ja opettelin pyöräilemään
ilman apupyöriä,
sinä pidit pystyssä
jotta en kaatuisi.

Isi, muistatko
kun en uskaltanut
kävellä kotiin
yksin pimeällä
sinä tulit vastaan
jotta en pelkäisi.

Isi, muistatko
kun satutin itseäni
ja itkin,
sinä nostit syliin
ja puhalsit
jotta ei sattuisi enää.

Isi,silloin olin pieni
nyt jo vähän isompi,
mutta yhä olet isäni
jota ihailen,
isä josta olen ylpeä.

Isi, muistathan
että rakastan sinua!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaellus - Urho Kekkosen kansallispuisto

Kuva
Siellä, mihin puhelinyhteydet ei ylety, vesi virtaa kirkkaana, niin että sen pohjakivetkin hohtavat. Siellä, missä luonto näyttää puhtautensa, pakokaasut ja valosaasteet ovat kaukana. Siellä, missä hiljaisuus valtaa alaa, kaukana kohoavat tunturit valloittavat niiden katselijan. Siellä missä ympärille aukeaa silmin kantamattomiin avaruutta. Siellä, saa mieli hetken levähtää ja kiire unohtua, nauttia kupillisen lämmintä kaakaota ja jatkaa matkaa. Viime viikko meni pohjoisen maisemissa. Minä, veljeni, serkkumme sekä kaverimme pakkasimme rinkkamme ja suuntasimme Saariselälle Urho Kekkosen Kansallispuistoon viisi päiväiselle vaellukselle. Tämä oli itselleni kolmas vaellus ja samalla toinen Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tiistaina alkoi vaelluksemme, mutta ajoimme jo maanantaina Lappiin. Matkalta varasin meille yöpaikan Köysivaaran retkeilymajalta. Apteekin kautta matkaan 1. vaelluspäivä: Kiilopää – Suomunruoktu (15km) Päivä oli ehtinyt jo venyä iltapäivän puolelle ennen kuin pä...
Lue lisää

Mun ei tarvii piiloutua

Kuva
Koulussa en koskaan ollut se penaalin terävin kynä. Itse asiassa usein tuntui, että olin se joka oli unohdettu terottaa kokonaan. Numerot oli hepreaa ja kieltenkin kanssa takkuili. Ekalla luokalla, kun muut oppi kirjoittamaan, mun mielessä vilisi satuja, kertomuksia, suuria seikkailuja. Olisin halunnut ne paperille ja yritinkin, mutta ei ollut niin helppoa muodostaa kirjamista tavuja saati tavuista sanoja. Ei mulle ainakaan, ehkä muille. Ihmettelinkin, miten ne siinä onnistui. Ekan luokan kertasin, korrektimpi ilmaisu sille, että jäi luokalle, mutta lapsen maailmassa se ei ollut yhtään sen korrektimpaa. Pian tutuiksi tuli erityisopettaja, psykologit, terapeutit ja ties mitkä instituutit. " Siellä sua autetaan, jotta koulu olisi helpompaa ", taas korrekti ilmaus aikuisten maailmasta. Niinhän ne halusi auttaa ja auttoivatkin. Mulle niiden palikkatestit tarkoitti , että ne yritti ymmärtää mikä mussa on vikana, jotta sen voisi korjata. Mäkin yritin ymmärtää. Ja sitten mä ...
Lue lisää

Keskeneräistä

Hyvää uuttavuotta – kaksi kertaa. Edellinen kirjoitus on toissa vuodelta ja nyt päätin jälleen kerran elvyttää blogini. Näin olen päättänyt monta kertaa aiemminkin ja aloittanutkin kirjoittamaan uutta tekstiä tuloksena keskeneräisiä ajatuksen alkuja, jotka lopulta unohtuvat tietokoneen syövereihin, kun itsekrittiikki sättii teksitiäni. Olen ehkä liikaa odottanut, että saisin jaettua jonkun syvällisen, viisautta uhkuvan tekstin, joka räjäyttäisi blogimaailman ihan uudelle tasolle. No en sentään. Itsekrittikki on kuitenkin yrittänyt vaatia kirjoittamaan ajatuksen, joka on pitkälle pohdittu ja pureksiltu, niin että voisin viimein hyvillä mielin päätellä sen pistellä. Antaa vastauksen jollekkin elämän suuristä kysymyksistäni. Olen yrittänytkin, mutta kuten sanoin, yhtä monta kertaa kun olen yrittänyt, yhtä monta keskeneräistä ajatusta on jäänyt vaille pistettä. En ymmärrä mikä pakko minulla on siihen, että aina pitäisi olla kirjoitettavana syvällisiä elämän pohdintoja. Tai miksi a...
Lue lisää