Rivien väliin kätkettyä

Arjen harmauden tänään taas valloilleen päästin. Ehtiikö tässä pysähtymään, nauttimaan kaakaon, hymyilemään naapurin vaarille? Ehkä lyhyen matkan taittaa hänen vierellään, istua toviksi juttelemaan? Tunnit kuluivat taas tänään niin kuin eilenkin juoksivat ohi liian lujaa. Ajattelin kyllä, että soittaisin, mutta kelloni ei ollut tänään armollinen ja almanakka ei antanut lupaa pysähtyä. Kaakao jäi pöydälle jäähtymään, kiire varasti hymyn. Naapurin vaarille ei tainnut tänään puhua kukaan muu, kuin se mies liukuportaissa huomauttaessaan, että täytyisi jättää tilaa niille, joilla ei ole aikaa odottaa. Arki ja kiire milloin niistä tuli synonyymit?

Takerru hetkiin, hymyn täyttämiin. Helitä otetta surun verkoista. Takerru hetkiin, rakkauden täyttämiin. Hellitä otetta katkeruuden varjoista. Takerru hetkiin unelmien täyttämiin. Hellitä otetta epäonnistumisen muistoista. Uskalla takertua, hellittää, nauttien elää ainutlaatuista elämää. *************** Mennyt viikko on ollut stressin täyteinen. Stressi taas onnistui värittämään kaiken synkillä väreillä ja piilottamaan ne hyvät, hymyn nostattavat hetket. Kunnes heräsin ajattelemaan hyviä hetkiä tästä viikosta ja löysin ne piilotetut, ainutlaatuiset hetket. Ymmärsin, että niitähän oli. Omassa synkkyydessäni, olin jättänyt ne vaille huomiota. Miksi niin usein on helpompi tarttua niihin synkkiin hetkiin kuin niihin, jotka hymy on värittänyt?

Kuinka paljon siihen vaadittiin, että sinut turrutettiin pois tunteista, jotta pystyt riekaleiksi repimään jonkun toisen sisimmän säälimättä, avata hänen elämäänsä toisen oven, maanpäällisen helvetin. ************************* Tämän kirjoitin kesällä, kun luin ihmiskaupan uhreista, lapsista! Se herätti tunteita silloin ja nyt, kun siitä puhuttiin hopessa(Vapaakirkon nuorisopäivillä)

Tummat pilvet valtaavat taivaan, sade kätkee horisontin, jyrähdykset lähenevät, salamat kruunaa näytöksen. Tuuli puhaltaa niin, että puutkin kumartuvat sen voiman alla, vesi aaltoilee ja näyttää mihin se pystyy. Hetken aikaa luonto riehuu, mutta sade raottaa jo näkymää horisonttiin jossa voidaan erottaa pala kirkasta taivasta. Jyrähdykset kantautuvat enää vain jostain kaukaa, kuin kumartaakseen näytöksen loppuun, kohta niitäkään ei enää kuule. Auringon valtaama maisema räystäästä tipahteleva vesipisarat antavat aplodinsa päättyneelle esitykselle. Mutta encorea ei tänään tule ************ Ukkonen kuuluu kyllä ehdotomasti kesään!

Yön pimeydessä tanssin valssin ilman ketää, yksinäni. Ei tänään laula linnut, edes pöllö ei huhuile. Yö on liian tumma, Tässä pimeydessä ei kasvit voi hengittää, eikä tuuli jaksa puhaltaa. Valssiani tahdittaa, kuolleiden haaveiden sirpaleet ja veripisaroiden tihku kilpaa kyyneleiden kanssa. Ja minä tanssin valssia, ilman ketään, yksinäni ************* Vanhempaa tuotantoa tämäkin. Mutta halusin tämän tänne laittaa, synkkyydestään huolimatta. Sillä vaikka itse sanonkin, olen tähän tyytyväinen. Tähänki kätkeytyy rivienväliin niin paljon, ehkäpä enemmän kuin itse riveihin. Joskus kannattaa oppia tanssimaan yksinkin, niin huomaa sitten paremmin, kuinka hienoa on, kun on joku jonka kaa tanssia. Vaikka tämä runo onki syntynyt joskus, kun on ollut hieman sydänsuruja, niin silti tämä elää ja on sopinut ja sopii erilaisiin tilanteisiin nykyäänki, muihinkin kuin niihin sydän suruihin.

Jos ei pidä kiinni, ei ole mitään mistä päästää irti Mutta silti kiinnipitäminen, on kaiken sen arvoista, koska irti päästämisen kyyneleet ovat peilikuva rakkaudesta.

Jos käpertyisin piiloon viltin alle tänään kun pelottaa olisinko turvassa? Karkottaisiko se pelot pois niin kuin lapsena mörön tai noidan pimeän huoneen nurkasta?

Tänä yönäkö on taikaa? Kukat poimittuna tyynyn alle, kurksitus lampeen tai kaivoon, kurkistus haaveisiin. Käki kukkuu, minä lasken vuosia, kuinka kauan kun tapaan sinut? Tänä yönäkö tulet luokseni, unessa, haamuna tai heijastuksena kaivosta? käki kukkuu liian pitkään ******************* Tämä on jo melkoisen vanhaa tuotantoa (muutaman vuoden takaa) mutta vaikka juhannuksesta onkin kulunut jo reilu viikko, niin päätin silti julkaista sen kunniaksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Syksyn viileydessä tähtipeitteen alla hiljaisuus soittaa melodiaa lepoon käyneiden valssia. Kyynelten tahdissa ikävä tanssii sävelmän jonka vain suru voi säveltää ******************** Viime pyhäinpäivänä kirjoitettu niille rakkaille, jotka ovat lähteneet.

Kulkemista ympäriinsä, silloin tällöin pysähdytään ja hetkeksi voi löytää paikan, jossa saa kasvaa. Toisinaan siinä paikassa maa on hyvää ja siihen ehtii kasvattamaan juuret, mutta matka jatkuu aina. Joskus irtirepäisy sattuu, vaikka sen on tiennyt, että sekin aika tulee, kun on aika lähteä. On käynyt niinkin, että vasta lähdettyä, huomaa osan juurista jääneen matkan varrelle. Joskus ne juuret kutsuvat, sydämeen laulaen ikävää ja kyyneleet antavat kasteen, ettei tärkeät muistot kuihdu.

Unelmat on välietappeja matkallamme joita kohti kuljemme. Toisten luo päästään, toisten ohi vain kuljetaan, mutta Isä on majakkana matkalla tienviittana risteyksessä. Hän on vierellä kulkijana lähellä silloinkin kun me olemme kaukana. Ja juuri se, tekee tästä tiestä turvallisen kulkea . ***************************** Tämän runon olen kirjoittanut rakkaalle siskolleni, kun tein hänelle synttärilahjaa :)